Takamäki 2008: Seinää Vasten
Vuoden Johtolanka Palkinnon Voittaja
Suomen dekkariseuran myöntämän Vuoden
johtolanka -palkinnon sai Jarkko Sipilä romaanista
Seinää vasten (Gummerus, 2008). Palkinto
myönnetään vuosittain edellisen vuoden
merkittävästä dekkariteosta. Palkinto jaettiin
Helsingissä tiistaina 10. maaliskuuta. Raati kiitteli
Sipilän kirjan ajankohtaisuutta. Seinää vasten
käsittelee poliisin toimintaa laillisuuden rajamailla.
Raati perusteli palkintoa näin: Kriittinen yhteiskunta-analyysi
on ollut aiemminkin Jarkko Sipilän tavaramerkki. Sipilä ei
kirjoissaan alleviivaa eikä osoita ongelmaa sormella, vaan
vakavat yhteiskunnalliset epäkohdat punoutuvat luontevasti
kokonaisuuteen. Romaanin Seinää vasten keskeisenä
teemana on poliisin toiminta laillisuuden rajamailla. Erittäin
ajankohtainen aihe, kun parhaillaan tosielämän
huumepoliiseja epäillään laittomien menetelmien käytöstä.
Kirjan toiseksi tärkeäksi ongelmaksi osoittautuvat
virkamiesten yhteydet rikollisuuteen; ilman niitä kyseiset
rikokset tuskin olisivat mahdollisiakaan.
Sipilän motto voisi olla "less is more". Se näkyy sekä kielenkäytössä että siinä miten hän
rakentaa kirjansa. Sipilän tarina ei rönsyile. Hän kertoo vain sen, mikä on tarpeen. Irrallisilta
vaikuttavat pienet yksityiskohdat tai tapahtumat osoittautuvatkin tiukasti rakennetun
kokonaisuuden välttämättömiksi osiksi. Kielenkäyttö on selkeää ja kurinalaista,
ilmaisuvoimaista, mutta kaikkea liioittelua karttavaa hyvää normaaliproosaa.
Hänen henkilönsä, oli sitten kysymys poliiseista tai isommista tai pienemmistä roistoista, ovat
uskottavia, eläviä ihmisiä iloineen ja suruineen. Häneltä riittää myötätuntoa myös yhteiskunnan
laitapuolen kulkijoille. Kun tähän kaikkeen lisätään vielä Sipilän asiantunteva poliisityön kuvaus,
alkavatkin Johtolanka-kirjan ainekset olla koossa.
Ote kirjasta:
Miehen askel oli levoton ja hyppivä. Jose Saarnikankaan mielestä siinä oli jotain tuttua, mutta
hän ei kyennyt tunnistamaan tyyppiä.
Saarnikangas istui bensa-aseman nuhjuisessa kahvilassa. Hänellä oli vihreä maihari ja
siniset farkut. Ruskeat pitkät hiukset roikkuivat suorina ja korostivat kasvojen kapeutta.
Katse pysyi Pakilantietä pohjoiseen jatkavassa miehessä. Ikkuna olisi kaivannut pesua, mutta
kehä ykkösen kainalossa se olisi pitänyt tehdä joka viikko.
Toppatakkinen mies tuli kellertävän katuvalon alle. Se sotki värit, mutta Jose arveli, että miehen
takki oli sininen tai vihreä. Ison hupun alta erottui vain lippalakin lippa, vaikka pää kääntyili
jatkuvasti eri suuntiin.
Asvaltti oli märkä, vaikka nyt ei juuri satanut.
Jose oli varma, että kaveri oli rosvo. Kollegat oli jostain syystä helppo tunnistaa.
- Sori, onko tää lehti sun? Nahkatakkinen kaljupää kysyi.
- Ota vaan, Jose sanoi ja mies nappasi Iltalehden pöydältä. Kaveri oli arvatenkin huoltoaseman
pihassa seisovan sinisen taksi-Volvon kuski. Se oli parkissa Saarnikankaan ikälopun Fiat
Ducaton vieressä. Taksi kiilsi metalliväriä, valkoinen pakettiauto kukersi ruostetta.
Josen käsi tarttui vaistomaisesti taas kahvikuppiin, mutta se oli tyhjä. Ajatukset eivät oikein
pysyneet koossa. Katse kävi ulkona. Sinilavainen kuormuri jyristeli katua pitkin. Huppupäätä ei
näkynyt enää missään.
Saarnikangas mietti liittyikö kundi hänen keikkaansa. Jose ei tosin tiennyt mikä se oli. Hän oli
saanut uuden puhelimen ja käskyn odottaa Pakilan Teboililla kello kymmeneltä. Nyt piti vain
venata.
Josea kadutti se, että hän oli antanut Iltalehden pois. Sitä selaamalla pöydässä istuminen olisi
ainakin näyttänyt luontevammalta. Hän yritti välttää kaikkia sormen naputuksia, mutta oikea jalka
vispasi kuitenkin hetken ennen kuin Jose huomasi sen.
Mikä helvetin keikka tämä oli? Josella ei ollut varaa kieltäytyä.
Jarkko Sipilä


johtolanka -palkinnon sai Jarkko Sipilä romaanista
Seinää vasten (Gummerus, 2008). Palkinto
myönnetään vuosittain edellisen vuoden
merkittävästä dekkariteosta. Palkinto jaettiin
Helsingissä tiistaina 10. maaliskuuta. Raati kiitteli
Sipilän kirjan ajankohtaisuutta. Seinää vasten
käsittelee poliisin toimintaa laillisuuden rajamailla.
Raati perusteli palkintoa näin: Kriittinen yhteiskunta-analyysi on ollut aiemminkin Jarkko Sipilän
tavaramerkki. Sipilä ei kirjoissaan alleviivaa eikä osoita ongelmaa sormella, vaan vakavat
yhteiskunnalliset epäkohdat punoutuvat luontevasti kokonaisuuteen. Romaanin Seinää vasten
keskeisenä teemana on poliisin toiminta laillisuuden rajamailla. Erittäin ajankohtainen aihe,
kun parhaillaan tosielämän huumepoliiseja epäillään laittomien menetelmien käytöstä. Kirjan
toiseksi tärkeäksi ongelmaksi osoittautuvat virkamiesten yhteydet rikollisuuteen; ilman niitä
kyseiset rikokset tuskin olisivat mahdollisiakaan.
Sipilän motto voisi olla "less is more". Se näkyy sekä kielenkäytössä että siinä miten hän
rakentaa kirjansa. Sipilän tarina ei rönsyile. Hän kertoo vain sen, mikä on tarpeen. Irrallisilta
vaikuttavat pienet yksityiskohdat tai tapahtumat osoittautuvatkin tiukasti rakennetun
kokonaisuuden välttämättömiksi osiksi. Kielenkäyttö on selkeää ja kurinalaista,
ilmaisuvoimaista, mutta kaikkea liioittelua karttavaa hyvää normaaliproosaa.
Hänen henkilönsä, oli sitten kysymys poliiseista tai isommista tai pienemmistä roistoista, ovat
uskottavia, eläviä ihmisiä iloineen ja suruineen. Häneltä riittää myötätuntoa myös yhteiskunnan
laitapuolen kulkijoille. Kun tähän kaikkeen lisätään vielä Sipilän asiantunteva poliisityön kuvaus,
alkavatkin Johtolanka-kirjan ainekset olla koossa.

Suomen dekkariseuran myöntämän Vuoden
johtolanka -palkinnon sai Jarkko Sipilä romaanista
Seinää vasten (Gummerus, 2008). Palkinto
myönnetään vuosittain edellisen vuoden
merkittävästä dekkariteosta. Palkinto jaettiin
Helsingissä tiistaina 10. maaliskuuta. Raati kiitteli
Sipilän kirjan ajankohtaisuutta. Seinää vasten
käsittelee poliisin toimintaa laillisuuden rajamailla.
Raati perusteli palkintoa näin: Kriittinen yhteiskunta-analyysi on ollut aiemminkin Jarkko Sipilän
tavaramerkki. Sipilä ei kirjoissaan alleviivaa eikä osoita ongelmaa sormella, vaan vakavat
yhteiskunnalliset epäkohdat punoutuvat luontevasti kokonaisuuteen. Romaanin Seinää vasten
keskeisenä teemana on poliisin toiminta laillisuuden rajamailla. Erittäin ajankohtainen aihe,
kun parhaillaan tosielämän huumepoliiseja epäillään laittomien menetelmien käytöstä. Kirjan
toiseksi tärkeäksi ongelmaksi osoittautuvat virkamiesten yhteydet rikollisuuteen; ilman niitä
kyseiset rikokset tuskin olisivat mahdollisiakaan.
Sipilän motto voisi olla "less is more". Se näkyy sekä kielenkäytössä että siinä miten hän
rakentaa kirjansa. Sipilän tarina ei rönsyile. Hän kertoo vain sen, mikä on tarpeen. Irrallisilta
vaikuttavat pienet yksityiskohdat tai tapahtumat osoittautuvatkin tiukasti rakennetun
kokonaisuuden välttämättömiksi osiksi. Kielenkäyttö on selkeää ja kurinalaista,
ilmaisuvoimaista, mutta kaikkea liioittelua karttavaa hyvää normaaliproosaa.
Hänen henkilönsä, oli sitten kysymys poliiseista tai isommista tai pienemmistä roistoista, ovat
uskottavia, eläviä ihmisiä iloineen ja suruineen. Häneltä riittää myötätuntoa myös yhteiskunnan
laitapuolen kulkijoille. Kun tähän kaikkeen lisätään vielä Sipilän asiantunteva poliisityön kuvaus,
alkavatkin Johtolanka-kirjan ainekset olla koossa.

johtolanka -palkinnon sai Jarkko Sipilä romaanista
Seinää vasten (Gummerus, 2008). Palkinto
myönnetään vuosittain edellisen vuoden
merkittävästä dekkariteosta. Palkinto jaettiin
Helsingissä tiistaina 10. maaliskuuta. Raati kiitteli
Sipilän kirjan ajankohtaisuutta. Seinää vasten
käsittelee poliisin toimintaa laillisuuden rajamailla.
Raati perusteli palkintoa näin: Kriittinen yhteiskunta-analyysi on ollut aiemminkin Jarkko Sipilän
tavaramerkki. Sipilä ei kirjoissaan alleviivaa eikä osoita ongelmaa sormella, vaan vakavat
yhteiskunnalliset epäkohdat punoutuvat luontevasti kokonaisuuteen. Romaanin Seinää vasten
keskeisenä teemana on poliisin toiminta laillisuuden rajamailla. Erittäin ajankohtainen aihe,
kun parhaillaan tosielämän huumepoliiseja epäillään laittomien menetelmien käytöstä. Kirjan
toiseksi tärkeäksi ongelmaksi osoittautuvat virkamiesten yhteydet rikollisuuteen; ilman niitä
kyseiset rikokset tuskin olisivat mahdollisiakaan.
Sipilän motto voisi olla "less is more". Se näkyy sekä kielenkäytössä että siinä miten hän
rakentaa kirjansa. Sipilän tarina ei rönsyile. Hän kertoo vain sen, mikä on tarpeen. Irrallisilta
vaikuttavat pienet yksityiskohdat tai tapahtumat osoittautuvatkin tiukasti rakennetun
kokonaisuuden välttämättömiksi osiksi. Kielenkäyttö on selkeää ja kurinalaista,
ilmaisuvoimaista, mutta kaikkea liioittelua karttavaa hyvää normaaliproosaa.
Hänen henkilönsä, oli sitten kysymys poliiseista tai isommista tai pienemmistä roistoista, ovat
uskottavia, eläviä ihmisiä iloineen ja suruineen. Häneltä riittää myötätuntoa myös yhteiskunnan
laitapuolen kulkijoille. Kun tähän kaikkeen lisätään vielä Sipilän asiantunteva poliisityön kuvaus,
alkavatkin Johtolanka-kirjan ainekset olla koossa.



